10 Venäjän talouden saavutusta vuonna 2023

10 VENÄJÄN TALOUDEN SAAVUTUSTA VUONNA 2023
 (Venäjän Suomen-kaupallisen edustuston esitys)

Venäjän talous osoitti vuonna 2023 vakautta ja kasvua, mikä yllätti sekä länsimaat että monet kotimaiset asiantuntijat. Ennennäkemätön pakotteiden paine ei johtanut odotettuun talouden laskuun. Päinvastoin, Venäjä ei vain selviytynyt vaikeuksista, vaan kirjasi kymmenen merkittävää taloudellista saavutusta, jotka herättivät huomiota ja ihailua.

Ensimmäinen asia, joka yllätti maailmanlaajuisen yhteisön, oli Venäjän BKT:n kasvu. Kun Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) ennusti vielä kaksi vuotta sitten 3,4 prosentin laskua, vuoden 2023 todelliset luvut osoittautuivat täysin vastakkaisiksi – talous kasvoi tosiasiallisesti 3,6 prosenttia. IMF:n kuvaamassa kartassa näkyy, ettei yksikään EU-maa ole kasvanut yli 3 prosentin vauhtia, ja monissa Keski- ja Pohjois-Euroopan maissa havaittiin jopa laskua. Vuoden 2024 ensimmäisen puoliskon luvut osoittavat 4,6 prosentin kasvun. Tämä on merkittävä saavutus ottaen huomioon pakotteiden negatiiviset vaikutukset ja paineen maailmanmarkkinoilla. Venäjä ei ainoastaan palauttanut talouttaan vuoden 2021 tasolle, vaan osoitti myös joustavuutta ja kykyä sopeutua uusiin olosuhteisiin. Äskettäin julkaistujen Kansainvälisen vertailuohjelman tietojen mukaan Venäjä sijoittui neljänneksi maailmanlaajuisessa BKT:n ostovoimapariteetilla mitattuna. Vuoden 2023 tulosten perusteella Venäjä siirrettiin korkeiden tulotason maiden kategoriaan. Tästä on raportoinut Maailmanpankki.

Toinen vaikuttava saavutus liittyy teollisuuteen. Pakotteiden paineen alla tuontikorvausprosessi kiihtyi. Tämän seurauksena teollisuustuotanto kasvoi vuonna 2023  3,6 prosenttia, ja erityisesti valmistava teollisuus näytti erittäin korkeaa kasvua – 8,6 prosenttia. Rosstatin mukaan Venäjän teollisuustuotanto kasvoi vuoden 2024 ensimmäisellä puoliskolla 4,4 prosenttia. Venäjän Teollisuus- ja kauppaministeri Anton Alihanovin mukaan Venäjän valmistusteollisuus on päättänyt aktiivisen elpymisvaiheensa, ja vuonna 2024 kasvun odotetaan olevan 6–7 prosenttia. Tämä liittyy siihen, että ulkomaisten yritysten poistumisen jälkeen vapautuneet markkina-raot on nyt täytetty. Kasvua tukevat valtion kannustimet, kotimainen kysyntä ja uudet teknologisen johtajuuden kansalliset projektit. Tämä osoittaa, että Venäjä ei vain korvannut menetyksiä, vaan myös saavutti uusia tavoitteita. Tärkeä tavoite on edelleen venäläisten yritysten asemien laajentaminen ulkomaisilla markkinoilla. Valmistavan teollisuuden osuus talouden rakenteessa on kasvanut 43 prosenttiin, ja tämä kasvu jatkaa vahvistumistaan, tavoitteena saavuttaa 50 prosenttia. Tämä muuttaa merkittävästi Venäjän talouden luonnetta, jota on viime vuosikymmeninä pidetty pääasiassa raaka-ainetaloutena.

Kolmas tärkeä saavutus oli muiden kuin öljy- ja kaasualan budjettitulojen kasvu. Vuonna 2023 nämä tulot saavuttivat ennätyksellisen tason. On vaikuttavaa, että kasvu tuli muulta kuin raaka-ainealalta, joka kaikista vaikeuksista huolimatta osoittautui pakotteita kestäväksi. Venäjän valtiovarainministeriön tuoreet tilastot: liittovaltion budjetin muut kuin öljy- ja kaasutulot vuoden 2024 kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana kasvoivat 27,3 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Tärkeässä roolissa olivat pankkisektori, arvonlisäveron ja henkilökohtaisen tuloveron tuottojen kasvu, mikä liittyy suoraan kulutuksen ja reaalipalkkojen kasvuun maassa. Nämä luvut osoittavat Venäjän talouden dynaamisuuden ja antavat perustan optimistisille ennusteille.

Neljäs saavutus oli öljytulojen elpyminen vuoden 2023 toisella puoliskolla. Huolimatta öljynhintojen jyrkästä laskusta ensimmäisellä puoliskolla ja vientivaikeuksista, Venäjä onnistui uudistamaan logistiikkansa ja organisoimaan öljytoimituksia itäisille markkinoille – Kiinaan ja Intiaan. Brent-öljyn alennusten väheneminen ja maailmanmarkkinahintojen nousu auttoivat vakauttamaan tilanteen. Öljy- ja kaasuviennin tulot olivat vuoden 2024 ensimmäisten kahdeksan kuukauden aikana 56,2 prosenttia korkeampi kuin edellisen vuoden vastaavana aikana, johtuen pääasiassa Venäjän öljyn hinnannoususta. Viides tärkeä hetki oli tuonnin elpyminen vuoden 2023 puoliväliin mennessä. Vuoden 2022 jyrkän laskun jälkeen tuonti palasi lähes kriisiä edeltävälle tasolle. Vakauttamista helpotti tuotteiden tuonti ystävällismielisistä maista, mikä mahdollisti kotimaan markkinoiden tyydyttämisen kaikilla tarvittavilla tuotteilla. Tämän ansiosta Venäjän talous pystyi säilyttämään kulutustavaroiden moninaisuuden ja saatavuuden pakotteista huolimatta, mikä on tärkeä vakauden indikaattori.

Kuudes saavutus liittyy rakennusalan voimakkaaseen kasvuun. Vuonna 2023 asuinrakennushankkeita käynnistettiin 19 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna, mikä osoittaa korkeaa kysyntää asunnoille ja kansalaisten luottamusta talouden tulevaisuuteen. Rakennussektori oli vuonna 2024 palkkojen kasvun kärjessä. Palkat nousivat vuoden ensimmäisellä puoliskolla yli kolmanneksella.

Seitsemäs viime vuoden ennätys oli viljasato, joka oli 145 miljoonaa tonnia, mikä vahvisti Venäjän asemaa maailman johtavana viljamarkkinoilla. Tämä tulos vahvisti maan elintarvikevarmuutta ja mahdollisti viennin lisäämisen. Viljanvienti oli 66 miljoonaa tonnia, mikä toi lähes 16,5 miljardia dollaria. Venäjän elintarvikkeita ostaa yli 150 maata, ja yli 90 prosenttia koko tuotannosta menee ystävällisiin maihin. Viljan toimitukset Afrikan maihin, Kiinaan, Intiaan, Sri Lankaan ja Vietnamiin ovat kasvussa. Esimerkiksi viime elokuussa Vietnam osti enemmän vehnää Venäjältä kuin koko vuonna 2023.

Kahdeksas saavutus oli kaupan kasvu Kiinan kanssa. Vuonna 2023 maiden välinen kauppa kasvoi 26,3 prosenttia ja oli 240,11 miljardia dollaria, mikä on ennätyksellinen luku. Erityisen tärkeää on, että kansallisten valuuttojen osuus laskutuksessa ylitti 90 prosenttia, mikä osoittaa molemminpuolisen luottamuksen kasvua ja riippuvuuden vähentymistä dollarista. Venäjä nousi Kiinan tärkeimmäksi öljyn toimittajaksi, ja yhteistyö muilla aloilla, kuten maataloudessa ja autoteollisuudessa, vahvistuu jatkuvasti. Nämä luvut osoittavat Venäjän ja Kiinan strategisen kumppanuuden merkityksen, joka jatkaa voimistumistaan. Kazanissa järjestetään lokakuun kahdentenakymmenentenä toisena päivänä 2024 BRICS-maiden kuudestoista huippukokous, joka on tämän kasvavan järjestön johtajien kokous. Venäjän BRICS-yhteistyö kehittyy nopeasti. Dia-esityksessä on mainos maisteriohjelmasta «International Business in the BRICS Markets». Se on englanninkielinen. Jos olette kiinnostuneita, ottakaa meihin yhteyttä, niin kerromme siitä lisää.

Venäjän yhdeksäntenä saavutuksena on ollut ulkomaisen velan pitäminen matalalla tasolla. Venäjän valtiovarainministeri Anton Siluanov huomautti, että maan valtionvelka on alhaisella tasolla ja vuoden 2024 lopussa se voi olla alle 17% bruttokansantuotteesta (BKT). Jokainen maa määrittää itsenäisesti turvallisen velkatason, ja Venäjällä tämä luku on noin 20% BKT:sta. Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) mukaan turvallinen taso on alle 60 BKT:stä

Kymmenentenä saavutuksena vuosina 2023–2024 oli ennätyksellisen alhainen työttömyysaste. Se laski ensimmäistä kertaa alle 3 % vuoden 2023 toisella puoliskolla. Historiallinen alhaisin taso 1990-luvun alusta lähtien on saavutettu. Venäjän presidentti totesi viime kesänä: ”Viime vuonna työssäkäyviä oli 73,4 miljoonaa, tänä vuonna jo 74,1 miljoonaa. Avoinna on yli 2 miljoonaa työpaikkaa, ja työttömyysaste on ennätyksellisen alhainen – 2,6 %”. Tämä osoittaa talouden vakauden ja sen kyvyn luoda työpaikkoja jopa pakotteiden paineen alla.

Yhteenvetona voidaan todeta, että Venäjän talous on selvinnyt merkittävistä koettelemuksista ja osoittanut hämmästyttävää kestävyyttä. Teollisuustuotannon kasvu, ennätykselliset sadot, kaupan kasvu keskeisten kumppaneiden kanssa sekä alhainen työttömyysaste osoittavat, että Venäjä ei ainoastaan säilytä, vaan myös vahvistaa asemaansa maailmantaloudessa. Edessä on uusia haasteita ja mahdollisuuksia, mutta perustuen vuoden 2023 ja kuluvan vuoden 2024 kokemuksiin voimme luottavaisesti sanoa: maamme on valmis kohtaamaan kaikki koettelemukset.